Lapsuuteni haaveammatti
Minun lapsuuteni haaveammattina oli toimittaja. Ei ehkä mikään perinteisin lapsen haave, mutta sen tuon ajatuksen perin suoraan isältäni. Se kai on aika tyypillistä, että ainakin jossain vaiheessa lapsuutta vanhemman ammatti on se ainoa oikea valinta. Ja isäni kyllä surutta myös ruokki tätä haavettani. Sen mahdollisti isän asema: hän toimi työuransa paikallislehden päätoimittajana ja sitä kautta antoikin minulle reilusti palstatilaa jo pienestä pitäen. 11-vuotiaana tein omia lasten sivuja paikallislehteen. Tein myös elokuva-arvosteluja (joista olen saanut kyllä vähän vanhempana kuulla jos jonkinlaista kommenttia) jne. Se oli mukava leikkikenttä tällaiselle kirjoittamisesta kiinnostuneelle lapsukaiselle.
Haave kantoi jopa siihen asti, kunnes tuli ammatinvalinnan aika. Hain opiskelemaan viestintää kansanopistoon. Suoritinkin opintoja jopa parin vuoden ajan, mutta varsin nopeasti ammatin todellisuus avautui minulle ja lapsuuden leikit tulivat päätepisteeseensä. Minua alkoi kiinnostaa ihan muut ammatit. Toimittajan töitä tein vielä edelleen satunnaisesti freelancer-pohjalta. Juttujen aihealue kaventui käsittelemään pääasiassa omaa intohimoani musiikkia ja sainkin myytyä niitä ihan mukavasti eri tiedotusvälineille. Ja mikä tärkeintä, sain juttuja julkaisuun ilman isäni apua, mutta leikkimielisyys oli siitä auttamattomasti kadonnut, jonka myötä oimittajaleikki hiipui minusta hiljalleen pois.
Nykyinen työni on aika kaukana tuosta haaveesta. Mutta kuten ehkä huomaat, kirjoittaminen on jäänyt. Ja niin vain voin taas todeta, että mikään mitä teet, ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Vaikka haave romuttuu tai jää kesken, se on kokemus josta ammentamaasi taitoa tai tietoa saatat huomata jossain vaiheessa käyttäväsi taas, uudella tavalla.
Muistatkos sinä mistä ammatista haaveilit lapsena? Onko se toteutunut?